HARLUN KUNNAN JA SEURAKUNNAN SEKÄ HARLU-SEURAN HISTORIAA JA NYKYISTÄ TOIMINTAA 29.7.2018

Pohjana on Harlu-seuran edesmenneen puheenjohtaja Martti Kervisen kirjoittama historiikki seuran 60-vuotisjuhlaan vuonna 2008. Tätä hänen tyttärensä Leena Haikarainen on täydentänyt seuraavan 10 vuoden ajalta seuran 70-vuotisjuhlaan vuonna 2018. Molemmat juhlat pidettiin Kangasniemellä.

Harlun kunnan historia on lyhyt, mutta Harlu-seuran, jota tänään juhlimme, historia on pitempi. Tänä vuonna (2018) joulukuun 11. päivänä tulee kuluneeksi seuran perustamisesta 70 vuotta.

Harlun kunnan ja seurakunnan perustaminsesta

Harlu ehti toimia itsenäisenä kuntana ennen sotia vajaat 20 vuotta. Virallisesti 26 vuotta. Harlu oli Laatokan Karjalan nuorin siirtopitäjä. Näinä päivinä voimme kuulla historian havinaa sen vuoksi, että Harlun kuntakokous totesi kokouksessaan 4. syyskuuta vuonna 1922, että jo elokuun 1. päivänä samana vuonna, edellytykset olivat olleet olemassa itsenäiselle kunnalle. Siis ensi viikon keskiviikkona siitä tulee kuluneeksi 96 vuotta.

Kunnan perustaminen oli saanut alkunsa tosin jo kuusi vuotta aiemmin, jolloin Keisarillinen senaatti huhtikuun 4. päivänä vuonna 1916 oli tehnyt päätöksen Harlun seurakunnan perustamisesta. Uuteen seurakuntaan kuului alueita Sortavalan maaseurakunnasta ja Ruskealan seurakunnasta. Erillisillä päätöksillä seurakuntaan liitettiin alueita myös Impilahden ja Soanlahden seurakunnista. Harlun seurakunta aloitti itsenäisen toimintansa virallisesti toukokuun 1. päivänä vuonna 1918. Tänä vuonna on siis kulunut 100 vuotta Harlun evankelisluterilaisen seurakunnan perustamisesta.

Ensimmäiseksi virkaatoimittavaksi kirkkoherraksi määrättiin Lauri Vilho Halla, joka hoiti tehtävää 15.1.1923 saakka. Toiseksi tuli pastori Siilas Leskinen, jonka toimiaika kesti vuoden. Harlun seurakunta valitsi 4.2.1923 ensimmäiseksi ja ainoaksi vakinaiseksi kirkkoherraksi Ilmari Tuomisen. Hän hoiti virkaa rauhanajan loppuun ja siirtyi seurakuntalaisten kanssa talvisodan päivinä evakkoon. Sotavuosien aikana kirkkoherran virkaa ei voitu täyttää vakinaisesti. Virkaatekevinä kirkkoherroina toimivat pastorit Vesa Pohjola, Mauri Rautava, Esko Enkkelä ja Martti Kohonen sekä rovasti Eino Pirinen. Ensimmäisenä virallisena apulaisena toimi pastori Oiva Kojo vuosina 1935–1939. Hän toimi myöhemmin Kagasniemellä kappalaisen virassa

Ortodoksista seurakuntaa Harluun ei perustettu, vaikka huomattava osa alueen asukkaista olikin ortodokseja. Harlun ortodoksit kuuluivat Sortavalan ja Suistamon ortodoksisiin seurakuntiin.

Kun Harlun kylät sijaitsivat verraten pitkän matkan päässä entisten kuntiensa pääpaikoilta Sortavalasta ja Ruskealasta ja koska Harlun seurakunta oli jo aloittanut toimintansa, luonnollinen kehitys johti siihen, että Harlusta oli muodostettava oma kunta.

Kunnan perustamisesta pidettiin ensimmäinen virallinen kokous Harlussa kolme vuotta sen jälkeen, kun seurakunta oli perustettu eli toukokuun 1. päivänä vuonna 1921. Tuossa kokouksessa Harlun kunnalliskokous päätti, että kunta aloittaa itsenäisenä kuntana seuraavan vuoden eli vuoden 1922 alusta edellyttäen, että läänin maaherra vahvistaa virkailijoiden vaalin. Kunta alkoikin ripeästi valmistella kunnan hallintoa päättämällä toimikunnista ja lautakunnista sekä virkailijoiden palkoista. Päätti jopa kunnantuvan hankkimisesta. Se oli päätetty ostaa kauppiailta, Antti ja Pekka Nissisiltä.

Asia ei kuitenkaan sujunut niin, kuin kunnassa oli ajateltu, sillä Sortavalan maalaiskunta teki maaherralle valituksen asiasta ja harlulaisten aktiivisuutta ja asiassa kiirehtimistä toppuuteltiin oikein viralliselta taholta.

Harlulaiset eivät kuitenkaan asiasta lannistuneet, vaan aloittivat viralliset neuvottelut Sortavalan maalaiskunnan kanssa. Näissä neuvotteluissa päästiinkin sovintoon ja yksimielisyyteen siitä, että hanke olisi järkevä. Kunta saattoi siten aloitta toimintansa elokuun 1. päivänä vuonna 1922. Puoli vuotta kunnan perustaminen siis viivästyi alkuperäisestä kunnan suunnitelmasta..

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Otto Helenius ja varapuheenjohtajaksi Juho Rinkinen. Kunnallislautakunnan esimiehinä toimivat Juho Ohvo vuoteen 1928, Santeri Leskinen vuonna 1928 ja Juho Lihavainen vuodesta 1929 alkaen, sittemmin hoitokunnan puheenjohtaja 17.4.1940 alkaen ja ensimmäisen pitäjäseuran puheenjohtajana. Hänellä oli pitkä ura Harlun kunnan asioiden hoidossa.

Kunnan pinta-ala kasvoi 200 km2:stä 300 km2:iin ja väkiluku vähän alle 5000:sta 7500 asukkaaseen. Vireä teollisuus ja sen voimakas kasvu antoivat kuntalaisille työpaikkoja maanviljelyn lisäksi. Kunta siis alkoi toimia ripeästi. Mutta, kuten me kaikki tiedämme, sota vei mennessään meiltä Harlun, kuten muutkin luovutetun alueen kunnat.


Evakossa

Talvisodan aikana Harlun itäisimpien osien asukkaat joutuivat lähtemään pakoon lähestyvää sotaa. Harlulaisten evakkojunat suuntasivat Kontiolahdelle josta evakot siirtyivät Pohjois-Savon kautta Keski-Pohjanmaalle.

Välirauhan aikana kunnantoimisto toimi ja hoiti harlulaisten asioita Nilsiässä, Kälviällä ja Kokkolassa. Sisäasiainministeriön antamalla päätöksellä 17.4.1940 kunnallista päätös- ja täytäntöönpanovaltaa käyttämään asetettiin hoitokunta, jolla oli samat oikeudet, kuin valtuustolla. Puheenjohtajana toimi Juho Lihavainen. Noissa olosuhteissa kunnallinen toiminta rajoittui evakuoinneista johtuneen tilanteen selvittelyyn ja kuntalaisten ajankohtaisten kysymysten järjestelyyn.

Harlun seurakunnan kirkkoherranvirasto oli evakossa Kokkolassa, josta sekin palasi takaisin Harluun kesällä 1941. Syksyn aikana palasi valtaosa harlulaisista evakkopaikkakunniltaan takaisin kotiseuduilleen.

Toisen evakkomatkan sijoituspaikka harlulaisilla oli Pohjanmaa. Vastaanottopaikoiksi oli määrätty Kauhava, Lappajärvi, Alahärmä ja Ylihärmä. Sittemmin harlulaisia suuri joukko on sijoitettu tänne keskemmälle Suomea, Pieksämäen seudulle, Jyväskylän ympäristöön Hankasalmelle ja Kangasniemelle etenkin maanviljelijäväestö. Teollisuustyöväki hajaantui teollisuuspaikkakunnille ympäri maata.


Kunnan ja seurakunnan lakkauttaminen

Harlun kunnan toiminta lakkautettiin Jyväskylässä pidetyn lopettavan kokouksen jälkeen11. joulukuuta vuonna 1948. Samassa yhteydessä perustettiin Harlu-säätiö ja Harlun pitäjäseura vaalimaan harlulaisia perinteitä. Kirkkoherranvirasto evakuoitiin Kauhavalle ja se ehti toimia myös Jyväskylässä ennen seurakunnan lakkauttamista Pieksämäellä 4. päivänä joulukuuta 1949. Harlun kunta ehti siis virallisesti toimia 26 ja seurakunta 31 vuotta.

Harlun kunta ja Läskelän kunta ovat nykyisin erillisiä maalaiskuntia ja kuuluva Pitkärannan piiriin


Seuran perustaminen

Harlun pitäjäseura perustettiin Entisen Harlun pitäjän hoitokunnan tilalle, joka lakkautettiin 11. päivänä joulukuuta vuonna 1948 Jyväskylässä. Aluksi pitäjäseurat perustettiin tavallaan karjalaisten etujärjestöiksi, koska oli monia taloudellisia asioita: asutus, jälleenrakentaminen, korvauskysymykset, koulutus jne. Myöhemmin on voimakkaasti tullut esille karjalaisen kulttuurin vaaliminen.

Pitäjäseuran tarkoituksena oli toimia kotiseudultaan siirtyneiden harlulaisten yhdyssiteenä, tukea heidän henkisiä ja taloudellisia pyrkimyksiään, suorittaa Harlun historian tutkimista, vaalia vanhoja perinteitä, laajentaa jäsentensä ja heidän perillistensä keskuudessa entisen kotiseutunsa tuntemista ja edistää muullakin tapaa jäsentensä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Samalla tavalla ovat syntyneet myös muut pitäjäseurat jatkamaan oman kuntansa asukkaiden asioiden hoitamista sotien jälkeen.

Pitäjäseuran ensimmäisessä johtokunnassa oli puheenjohtajana Juho Lihavainen, jäseninä Santeri Leskinen, Pekka Vauramo, Antti Kokko, Pekka Auvinen ja Väinö Nuikka. Varajäseninä olivat Augusti Paavilainen, Antti Malinen ja Matti Hämäläinen. Pitäjäseuran kotipakka oli Pieksämäen silloinen kauppala.


Seuran toiminnasta

Aluksi pitäjäseuran toiminta oli hyvin vilkasta. Ensimmäisenä vuonna oli kymmeniä tilaisuuksia, joissa tavattiin oman pitäjän asukkaita. Tämä oli täysin ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä oli jouduttu kokemaan. Oli tupailtoja, suunniteltiin tulevaa toimintaa ja illanviettoja sekä luonnollisesti muisteltiin menneitä. Näistä tupailloista on tallella muuna muassa lasten pitämiä pöytäkirjoja, joita julkaistiin tämän vuoden jäsentiedotteessakin,

Iäkkäimmät jäsenet alkoivat kaivata kirjaa, joka toisi muistoja Harlussa ja Karjalassa eletystä elämästä. Vuonna 1954 Harlun pitäjäjuhlien yhteydessä seuran vuosikokouksessa Hankasalmella päätettiin, että käynnistetään kirjan suunnittelu. Päätoimittajaksi pyydettiin silloinen Simpeleen kirkkoherra Eino Vauramo. Hänen juurensa ovat Harlussa. Johtokuntaa avusti tehtävässä 12 entistä Harlun asukasta eri toiminnan aloilta.

Itse teoksen valmistuminen vei pitkän ajan. Oli saatava mahdollisimman monia asioita ja henkilöiden tarinoita tuohon kirjaan. Työ oli vaativa ja vei aikaa, koska tuolloin ei ollut puhelimia, nykyisistä viestimistä puhumattakaan. Oli vain kynä ja paperia, joilla tieto postin välityksellä kuljetettiin työn kokoajille. Tämä vei viikkoja ja kuukausia. Autojakin oli ylen harvoilla.

Kirja, Harlu-Laatokan karjalan nuorin siirtopitäjä, valmistui monien vaiheiden jälkeen vuonna 1962. Kirja myytiin loppuun muutamassa vuodessa. Kirjasta on sen jälkeen otettu lisäpainokset vuosina 1984, 1995 ja neljäs painos vuonna 2014. Kirja on edelleen elävä kirja esivanhempiemme elämästä Harlussa.

Katkelma tuon Harlu-kirjan loppusanoista kuvaa varmasti sitä tunnetta, miten syntyperäiset harlulaiset muistelivat kotikuntaansa.

”Kun nuori ihminen otetaan pois keskeltämme juuri silloin, kun hän on päässyt alkuun elämäntehtävänsä suorittamisessa, me tavallisesti kysymme, miksi näin on tapahtunut. Kuitenkin tuohon taipaleeseen on ehkä ehtinyt sisältyä paljon arvokasta, ja sen jättämä valoisa muisto on koituva siunaukseksi monille muille.”

90-luvun alussa rajojen auettua seura on tehnyt vuosittain kotiseutumatkoja. Aluksi keväisin siivoamassa hautausmaita. Tuolloin oltiin yleisesti kotimajoituksessa. Ensimmäiset kotiseutumatkat olivat varmasti ahdistavia kokemuksia monelle sieltä lähteneelle. Oma kotiseutu oli raiskattu. Mutta kotimajoituksen ansiosta solmittiin myös ystävyyssuhteita paikallisen väestön kanssa ja vuodesta toiseen ihmiset halusivat palata uudelleen kotikonnuilleen. Täytyy muistaa, että nykyiset Harlun asukkaat ovat itsekin tavallaan evakkoja, Harluun asutettuja. Heille on osoitettu tuo meidän kotiseutu uudeksi asuinpaikaksi.


Alttaritaulu

Vuonna 1986 seura sai haltuunsa Harlun kirkon alttaritaulun, joka tuolloin oli vielä ”evakkotiellä” Nilsiässä. Taulun on maalannut sortavalalainen taidemaalari Daniel Pesu. Taidemaalari Heimo Karttunen on kunnostanut taulun, joka nyt on Kangasniemen seurakuntakeskuksessa. Vuonna 2011 Harlun kirkon valmistuttua Läskelään, puheenjohtajamme Hannu Kervinen otti valokuvan taulusta, josta tehtiin silkkipainotekniikalla kopio ja se luovutettiin Harlun nykyiselle seurakunnalle.


Muistomerkit

Harlu-seura on ollut mukana myös Raja-karjalasten ja Laatokan-karjalaisten sankarivainaijien muistomerkkihankkeessa. Patsas on pystytetty Joensuun kaupungin sankarihauta-alueen viereen Rauhanpuistoon. Patsas vihittiin joulukuun 6. päivänä vuonna 1990. Tässä korpisoturi-aiheisessa muistomerkissä on yli 1000 kaatuneen sotilaan nimet.

Myös Harlun Pyyrlammen hautausmaalle sekä Läskelän Honkakylään entiselle ortodoksiselle hautausmaalle pystytettiin muistomerkit entisten harlulaisten muistolle vuonna 1992. Nämä muistomerkit pystytettiin yhteistyössä Harlun ja Läskelän paikallisen asutuksen neuvoston edustajien kanssa. Läskelän Joensuussa sijaitseva ortodoksinen kalmisto sai myös samanlaisen muistomerkin. Vuonna 1996 saimme olla tilaisuudessa, jossa rovasti Eino Vauramo vihki pitkärantalaisen kivenveistämön valmistaman sankarivainajien muistomerkin Harlun Pyyrlammen hautausmaalle. Tuolloin noin 130 siirtokarjalaista ja paikallista asukasta oli kunnioittamassa tilaisuutta.

Näiden vuosien jälkeen entiset harlulaiset kävivät useana keväänä 90-luvulla kunnostamassa sukulaistensa hautapaikkoja. Nyt näiden henkilöiden siirryttyä tuonilmaisiin, on toisen polven harlulaisilla ollut vaikeuksia löytää omaistensa hautapaikkoja osittain siitä syystä, että paikalliset ovat ottaneet käyttöön etenkin reuna-alueita ja kivet ovat hävinneet, eikä enää ole sitä mummojen ja ukkien muistitietoa. Tämän vuoksi saamme olla kiitollisia edellisille seuran puuhamiehille ja –naisille, jotka ovat olleet puuhaamassa noita muistomerkkejä. Nyt voimme käydä viemässä kukkia ja kynttilöitä noille yhteisille muistomerkeille. Seuran jäsenet Raimo Ijäs, Jouko Hämäläinen, Paavo Kokko ja Markku Tietäväinen erityisesti ovat pitäneet huolta, että joka vuosi ainakin itsenäisyyspäivänä kynttilät loistavat muistomerkeillä. Nykyisin muun muassa Harlun ystävien kokoontumisessa on lähetetty kynttilöitä vietäväksi hautausmaille.

Harlun pitäjäseuran nimi muutettiin vuonna 1997 Harlu-seuraksi ja nykyinen kotipaikka on Kangasniemi. Seuran puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: Ensimmäisenä Harlun pitäjäseuran jo aikaisemmin mainittu entisen hoitokunnan puheenjohtaja Juho Lihavainen, hänen jälkeensä Santeri Leskinen, Pekka Auvinen, Lauri Jurvanen, Martti Kervinen ja Paavo Kokko. Tällä hetkellä Hannu Kervisellä on 10 vuosi menneillään.


Ystävyystoimikunta

Harlu-seura on ollut linkkinä, kun on Kangasniemen kunta on solminut ystävyyskuntasopimuksen vuonna 1992 Harlun kunnan kanssa.

Harlu-seuran esityksestä Harlun kunta hyväksyttiin Kangasniemen kunnan ystävyyskunnaksi vuonna 1992. 1990-luvulla Harlun kunnan johtoa on vieraillut Kangasniemellä. Myös Läskelän vieraat ovat olleet useamman kerran pitäjäjuhliemme vieraina. Syksyllä 1998 koko Kangasniemen kunnanvaltuusto vieraili Harlussa. Kangasniemen seurakunta ja kunta osallistuivat Harlun kirkon kirkonkellon kustannuksiin yhteensä 1000 €. Leena Haikarainen vei juhliin kunnan sekä seurakunnan tervehdykset kirkon vihkiäisissä 2011.


Julkaisut

Harlu-seura on toimittanut ja julkaissut myösTehtaiden savuja ja kukkaketoja –kirjan vuonna 1999 kirjan, Harlu-Laatokan karjalan nuorin siirtopitäjän ns. Harlu-kirjan, lisäksi. Toimituskuntaan kuuluivat Paavo Kokko, Antti Kettunen, Kaarlo Timonen, Ohto Kokko, Martti Kervinen, Tuula Närväinen ja Reino Kapanen. Kirjasta on sen jälkeen kaksi kertaa uusintapainos vuosina 2012 ja 2016.

Vuonna 2013 julkaistiin Harlulaisten evakkomuistoja – kirja, jossa on noin 30 evakon itsensä kirjoittamia omakohtaisia muistelmia evakkomatkoistaan. Kirjan toimituskuntaan kuuluivat Antti Kettunen, Maria Sopanen, Antti Lindqvist ja allekirjoittanut Leena Haikarainen.

Kaikki kolme kirjaa, Harlu-Laatokan karjalan nuorin siirtopitäjä, Tehtaiden savuja ja kukkaketoja sekä Harlulaisten evakkomuistelmat omalla tavallaan luovat kuvaa jälkipolville elämästä Harlussa ja evakkoajasta sotien aikana. Kirjat ovat käyneet siis hyvin kaupaksi ja niiden kautta jälkipolvet ovat päässeet tutustumaan esivanhempiensa elämään ja syntymäpaikkoihin. Kirjat ovat myös hyvänä apuna kotiseutumatkoilla.


Ystävyysseurakuntatoiminta

Kangasniemen seurakunta on solminut ystävyysseurakuntasopimuksen vuonna 2012 Harlun seurakunnan kanssa ja seurakunnassa toimii Harlun ystävät –piiri, joka kokoontuu kuukausittain talvisaikaan. Näissä kokoontumisissa käy keskimäärin 25 henkilöä. Karjalaisessa puurojuhlassa marraskuussa, joka pidetään yhdessä Harlu-seuran kanssa on tavallisesti 40-50 henkilöä. Harlun ystävien kokoontumisiin jotka pidetään sunnuntaisin Kangasniemen seurakuntakeskuksessa, hartauden ja Harlun kuulumisten lisäksi on tullut entisen tarinatuokioiden piirteitä. Moni haluaa kertoa omista matkoistaan ja onpa viime kevään aikana kuultu runonlausuntaa useammassa tapaamisessa eri ihmisten esittämänä. Karjalaisuus siis elää.

Kangasniemen seurakunta on järjestänyt talkoomatkoja Harlun kirkolle vuosina 2014, 2016 ja 2017. Noilla matkoilla on tehty aita kirkon ympärille sekä kirkon pihan laatoitus. Noilla talkoomatkoilla on yövytty kirkossa, jonka parvella on majoitushuoneita.


Seurakunnat pitävät tiiviisti yhteyttä

Kangasniemen seurakunnan kirkonkirjojen mukaan vuosina 1938–1956 on Harlusta siirtynyt 204 henkilöä tänne, joka on 29 % kaikista Kangasniemelle siirtyneistä karjalaisista. Tänne on tullut 45:stä eri luovutetun alueen kunnista yhteensä 715 henkilöä. Suurin osa Raudusta 251 henkilöä. Rautu -seuran kotipaikka kuitenkin on Mikkeli

Harlun kirkon vihkiäsissä 19.6. 2011 oli sekä Harlu-seura, että Kangasniemen seurakunta edustettuna. Harlu-seuran tervehdyksen vei puheenjohtaja Hannu Kervinen, Seurakunnan ja kunnantervehdyksen esitti Leena Haikarainen. Kuten aikaisemmin mainittiin, Kunta ja seurakunta yhdessä osallistuivat kirkonkellon kustannuksiin 1000 €:lla ja seura lahjoitti digi-kuvasta tehdyn alttaritaulun. Myös entinen Harlu-seuran puheenjohtaja, edesmennyt Martti Kervinen sai olla juhlassa mukana. Matka oli hänen viimeinen käynti kotipihalla. Syksyllä 2011 hän kuoli.

Syksyllä 2016 kävimme kirkon 5-vuotisjuhlissa. Seurakuntaa edusti kirkkoherra Matti Tolvanen sekä Harlun ystäviä edusti allekirjoittanut Leena Haikarainen, Kari Haikarainen, Sirpa Malinen ja Leena Kemppinen. Keväällä huhti-toukokuun vaihteessa Leena ja Kari Haikarainen sekä Leena Luukkainen olivat Harlun evankelisluterilaisen seurakunnan 10-vuotisjuhlissa Läskelässä.

Harlun kirkkoherra Oleg Menaker on vieraillut Kangasniemellä syksyllä 2016 Harlun ystävien kokoontumisessa ja keväällä 2017 ystävyysseurakuntatoiminnan merkeissä. Kangasniemellä järjestetyillä Sanan Suvipäivillä 15.17.6. tänä kesänä oli kolme seurakuntalaista Oleg Menakerin johdolla Läskelästä.

Harlun seurakuntaan, kirkkoherra Oleg Menakerin kanssa pidämme yhteyttä kuukausittain sosiaalisen median kautta mm. WhatsApp ja Messenger-viestein. Syksystä alkaen kokoontumiset järjestetään sunnuntaisin päivällä klo 14.00, jotta muualta paikkakunnilta tulevien olisi helpompi osallistua.


Nykyisellään Harlu-seuran toiminnan tarkoitus on ilmaistu seuraavasti

Tuoda karjalaista kulttuuriperintöä esille ja siirtää sitä jälkipolville mm. julkaisemalla kirjoja, järjestämällä kotiseutumatkoja, tapahtumia (pitäjä-juhlat, tarinaillat ja pikkujoulut), pitämällä yhteyttä Harlun seurakuntaan mm. talkoomatkoilla ja osallistumalla seurakunnan Harlun ystävien toimintaan. Seuralla on omat kotisivut ja facebook-ryhmä. Seura osallistuu yhteiskunnalliseen ja karjalaisjärjestöjen toimintaan. Seuraan voi liittyä kaikki karjalaisuudesta kiinnostuneet sukujuurista tai asuinpaikasta riippumatta.Harlu-seuralla on jäseniä tällä hetkellä 260, joista luovutella alueella syntyneitä on noin kolmasosa. Face-book -ryhmässä on tällä hetkellä noin 350 jäsentä. Ryhmä on suljettu ja toimii kutsun kautta. Täällä halutaan pitää asiaton keskustelu kurissa. Ryhmässä liikkuu paljon vanhoja valokuvia, joissa pyydetään tunnistamaan henkilöitä yms. Keskustelu on ajoittain vilkasta. Moni lähettää matkakuviaan kotikonnuiltaan yms. Tämä osoittaa, että seuratoimintaan pitäisi löytää uusia toimintamuotoja. Jäsenet ovat hajallaan ympäri Suomea ja muutama ulkomaillakin. Tätä samaa asiaa pohtii varmasti kaikki seurat. Luulen, että meillä toisen polven ja kolmannenkin polven karjalaisilla on vielä tarve löytää omat juuret. Nyt ilmeisesti tarvittaisiin kotiseutumatkoja, joissa olisi oppaat mukana. Minulla on ollut ensimmäisenä oppaana oma isä Martti Kervinen. Muistan elävästi sen tunteen, kun ensimmäisen kerran kävin isän kotipaikalla. Laskeutuessamme isän kanssa rinnakkain kotimäeltä tunsin voimakkaan tuttuuden tunteen siinä maisemassa. Täällä ovat juureni.