Kangasniemen seurakunnassa Harlun ja Kelton ystävien kokoontumiset on peruttu toistaiseksi koronatilanteen vuoksi.

Tässä
lohdutukseksi kolmannen polven harlulaisen Leena Nygårdin pitämä Marian päivän
saarna 22.3.2020 Vartiokylän kirkossa.

Luuk.
1: 39-45

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet
kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä
Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti
tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi
hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama
lupaus on täyttyvä!”

Luukkaan evankeliumissa me katselemme kahta naista. Katselemme Mariaa, vielä hyvin
nuorta tyttöä, tavallista juutalaista tyttöä, joka on saanut hieman aikaisemmin itse tapaamaltaan enkeliltä viestin: hänestä tulisi äiti, ja hänen lastaan kutsuttaisiin Jumalan Pojaksi. Kokemattoman Marian on vaikea tajuta tätä, mutta enkeli vakuuttaa: ”Älä Pelkää. Jumala on antanut sinulle armonsa. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”

Katselemme Elisabetia, hurskasta ja jo korkeaan ikään ehtinyttä naista, jonka harras toive yhdessä puolisonsa Sakariaan kanssa on ollut saada oma lapsi. Nyt, kun äitiyden
ei enää olisi pitänyt biologisesti mahdollistakaan on hän raskaana. Mikä ihme.
Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Nyt nuori, kokematon ja varmasti tilanteessaan yksinäiseksikin itsensä tunteva
Maria enkelin antaman ohjeen mukaan lähtee ja kiiruhtaa tapaamaan Elisabetia,
naiset ovat sukua toisilleen. Mitähän Marian mielessä on matkalla liikkunut:
voiko kaikki enkelin ilmoittama olla totta? Miksi minä? Ymmärtääkö kukaan, uskooko kukaan? Kuinka minun käy? Maria joutui omassa elämässään poikkeustilaan. Hän joutui ennen kokemattomaan tilanteeseen, jossa hänellä ei ollut etukäteisiä toimintaohjeita, ei tietoa siitä kuinka kaikki käytännössä tulisi tapahtumaan eikä varmuutta siitä millainen tulevaisuus hänelle lopulta olisi luvassa. Nyt nämä kaksi naista, Maria ja Elisabet kohtaavat ja tunnistavat toisissaan ihmeen: kumpikin odottaa lasta vastoin kaikkia inhimillisiä realiteetteja. Uskon, että Jumala halusi näin saattamalla naiset yhteen
vakuuttaa kummallekin, etteivät he ole yksin ja näin valmistaa heitä
tilanteeseen ja kaikkeen tulevaan.

Kun Jumala antaa ihmiselle elämän hän antaa aina tehtävän. Jumala kutsuu meidät
palvelemaan toisia ihmisiä ja koko luomakuntaa niillä lahjoilla ja ominaisuuksilla joita hän on meille antanut ja niissä olosuhteissa, joissa elämme. Maria koki ihmeen ja sai kallisarvoisen lahjan ja tehtävän – joka kuitenkin merkitsi myös epävarmuuteen, tuskaan ja luopumiseen suostumista. Raamatusta luemme, kuinka Maria joutui perheineen vuosien pakomatkalle Egyptiin, hän joutui jatkuvaan pelkoon radikaalia sanomaa julistaneen esikoisensa puolesta, ja lopulta Maria joutui todistamaan oman lapsensa
ristiinnaulitsemisen ja kuoleman.

Katselemme nyt Marian elämää kahdentuhannen vuoden päästä tietäen, että Herran Marialle antama lupaus täyttyi ja hänelle uskottu tehtävä oli suurenmoinen. Kun näemme
kokonaisuuden etäämmältä on meidän helppo kiittää ja todeta, että kaikki meni kuten kuului. Enkelin ja Elisabetin kautta saaduista vakuutuksista huolimatta Marialla itsellään ei varmaankaan useimmiten ollut mitään käsitystä, kuinka vaikeista tilanteista tullaan selviämään, jos selvitään ollenkaan – ei ollut muuta mahdollisuutta kuin toivoa ja luottaa Jumalan uskollisuuteen ja huolenpitoon.

Samaan luottamukseen Jumala kutsuu meitä. Elämme nyt meille uusissa olosuhteissa,
poikkeusoloissa, ja joudumme sietämään epävarmuutta ja etsimään keinoja suojautua ja selviytyä koronavirukselta. Samalla Jumala kuitenkin näkee koko elämämme kokonaisuuden. Hän kutsuu meitä elämään tarjoamastaan turvasta käsin ja katsomaan tästä elämästä kauemmas, iankaikkisuuteen saakka. Silloinkin kun emme tiedä mitä on tulossa on Jumala meitä vastassa kaikessa. Oikeammin sanoen hän elää kaiken kanssamme: Kristuksessa Jumala tuntee kärsimyksemme, kipumme ja tuskamme – kokee nahoissaan kaiken saman mitä itse koemme. Kanssamme kaiken kokeva Kristus haluaa lohduttaa ja auttaa.

Maria sai kokea suurimman ihmeen. Ajattelen, että ihme, jota me kaikkea muuta enemmän tarvitsemme on yhteys Jumalaan. Matka Jumalan luo ei ole pitkä – etäisyyttä ei ole ollenkaan. Kun uskomme, Kristus on ja elää meissä, ja meillä on iankaikkisuus ja toivo jo tässä elämässä olosuhteista riippumatta. Eikä Kristus meissä myötäelä ainoastaan omia vaiheitamme, hän myös myötäelää kaikkea sitä mitä ympärillämme tapahtuu ja kärsimyksessä, johon me otamme osaa. Kyky myötäelää on lahja ja mahdollisuus: viemme – tai paremminkin emme voi olla viemättä – Jeesusta mukanamme kaikkialle missä elämme ja toimimme. Miten suhtaudumme lähellämme kärsivän hätään ja tarpeisiin? Kuinka käytämme omia taitojamme, kykyjämme ja lahjojamme toistenkin parhaaksi? Pysähdymmekö ja olemmeko läsnä lähellämme oleville? Näinä aikoina, kun emme voi olla toistemme kanssa kasvokkain tekemisissä normaaliin tapaan korostuu muun yhteydenpidon tärkeys. Soita se puhelu, lähetä se viesti, kysy mitä kuuluu ja kuinka voisin auttaa. Me tarvitsemme toisiamme ja vahvistumme yhteydestä toinen toisiimme, aivan niin kuin Maria ja Elisabet vahvistuivat, kun he omien elämiensä poikkeusoloissa tapasivat ja saivat rohkaista toisiaan. Kun me olemme läsnä ja toimimme toisten ihmisten parhaaksi, itse Jumala on läsnä ja myötäelää kanssamme ja meidän kauttamme.

Profeettansa Jesajan kanssa Jumala lupaa:”Niin kuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä
lohdutan teitä.”